Uuden luontopolun historia:

Maurusta Peurajärvelle ulottuvaa luontopolkua (Koukku-Äijän polku) ja sen varrella sijaitsevaa autiotupaa on rakennettu useita vuosia. Polku kulkee 11 eri maanomistajan maiden läpi tai rajalinjoja pitkin.

Luontopolun kävelyn voi aloittaa kolmesta eri kohteesta. Maurussa Alkulantieltä tai Ruonalammentieltä ja Peurajärvellä Hermolantieltä. Linnuntietä polun pituus olisi noin 6,7 kilometriä.

Pitkostusta tälle noin 8 kilometrin polulle on Lapin ympäristökeskus tehnyt vuosien varrella 2,1 kilometriä (2003 - 2007). Suurin osa tästä on Peurajärven puolella. Polun käytetyin osa on Ruonalammentien ja Suhankojoen välinen reilun puolenkilometrin osuus. Autiotupa sijaitsee Suhankojoen rannalla.

 

2011

Maaliskuussa pitkostustarvikkeita siirrettiin polun varteen talkoolaisten voimin. Muutamaan vetiseen paikkaan tullaan rakentamaan pitkospuut kesän mittaan ilmeisesti talkootyönä.

2010

Aikainen kevät sotki suunnitelmat, joten puutavaran siirrosta polun varteen oli luovuttava.

2009

Omien nettisivujen teko alkoi.

2008

Työt keskittyivät kämpän pihapiiriin eri talkoolaisten toimesta. Halon tekoa ja pientä korjailua.

2007

Talkoolaiset tekivät alkukesällä pöydän ja penkin. Ympäristökeskuksen miehet tekivät sisälle yhden penkin ja terassille toisen. Kämpän ulkopuolelle takaseinälle räystään suojaan tehtiin kaappi vankoista haapalaudoista tavaroiden säilytystä varten. Polun alkupisteisiin Maurussa ja Peurajärvellä asennettiin talkoolaisten isosta hongasta tekemät opastaulut. Autiotuvalle pystytettiin vastaavat opasteet molempiin suuntiin. Pienempiä opasteita pystytettiin vaikeimpiin kohtiin 40 kappaletta. Noin polun puolesta välistä kulkevalle Ruonalammen tielle on opasteet pystytetty jo aikaisemmin.

2006

Luontopolulle rakennettiin 400 metriä pitkospuita ja autiotuvan terassi kyllästettiin. Kylätoimikunnan jäsenet laittoivat autiotupaan ikkunat ja oven. Talkoolaiset tekivät myös autiotuvan sisustamistyöt. Ympäristökeskuksen YTY-miehet rakensivat lisäksi autiotuvan läheisyyteen mutterikotamallisen puuliiterin, käymälän ja roskakatoksen. Pintamateriaalina käytettiin alkukesällä parkattuja losoja ja runkona puuliiteriin maanomistajan kaatamia puita, jotka nekin kuorittiin. Seinäpuut lisäksi halkaistiin, koska muuten tarvikkeet olisivat loppuneet kesken ja sisätilasta saatiin tilavampi. Työmiehet myös siistivät autiotuvan läheisyyttä lyhentämällä kantoja ja polttamalla vanhoja risukasoja.

Aivan viimeiseksi syyskuun puolella työmiehet raivasivat koko polun vesoittumisen ehkäisemiseksi. Lisäksi polkua vielä oiottiin kolmesta eri kohdasta ja uusi polku raivattiin auki ja merkittiin nauhoilla.

2005

Luontopolulle tehtiin 5 kpl kevytrakenteisia siltoja ja polkua raivattiin auki sekä tehtiin pitkospuita n. kilometri. Pitkos- ja pohjapuut sahattiin talkoilla Mauru-Peurajärven talkooväen voimin ja ajettiin keväällä moottorikelkoilla maastoon. Luontopolun autiotupa siirrettiin ja pystytettiin Suhankojokivarteen. Autiotupa pystytettiin edellisenä kesänä tehdyistä hirsistä. Sitten laitettiin katto, johon käytettiin lautaa, kolmiorimoja ja kattohuopaa. Lattia tehtiin lankuista, samoin terassi. Kämpän pihalle tehtiin vielä tulipaikka.

2004

Luontopolulle tehtiin 20 kpl kevytrakenteisia siltoja. Polku raivattiin auki ja osalle polkua tehtiin pitkospuita. Pitkos- ja pohjapuut ajettiin keväällä moottorikelkoilla maastoon talkootyöväen toimesta.

Luontopolun varteen sijoitettava autiotupa salvottiin lahjoitetuista puista Maurun kylätalolla. Puut parkattiin alkukesällä, jotta ne ehtisivät kuivua ja ajan kuluessa harmaantua.

2003

Tammikuussa 2003 päätettiin kylätoimikunnan kokouksesssa ryhtyä entisöimään kuuluisaa Koukku-Äijän polkua. Kesällä sopimusasioita maanomistajien ja eri tahojen kanssa ryhtyi hoitamaan työnsuunnittelija Lapin ympäristökeskuksesta. Kunta antoi starttirahaa ja näin asiat alkoivat edetä.

©2012 Koukku-Äijän polku - suntuubi.com